In English below.
No nyt tulee pitkä postaus ja PALJON kuvia! Hieman yli kuukauden olen jo ollut Suomessa takaisin, mutta kirjoittaminen on vaan jäänyt. Koitan nyt kuitenkin parhaani mukaan koota viimeisen Belgrad-kuukauteni kokemukset yhteen postaukseen. Myöhemmin haluan vielä kertoa yleisiä mietteitäni Serbiasta, mutta ne jäävät kyllä seuraavaan kertaan. :)
Toukokuu tosiaan alkoi pääsiäislomalla. Suurin osa lomasta meni opiskelujen parissa, mutta pääsiäissunnuntaina menin Gabbyn ja Gabbyn poikaystävän Markon kanssa heidän perhetuttunsa luokse juhlistamaan pääsiäistä. Sain ottaa osaa serbialaiseen pääsiäisleikkiin, jossa kahta keitettyä munaa hakataan yhteen ja ehjäksi jääneen munan omistaja voittaa. Kahvittelujen jälkeen menimme vielä Markon ja Gabbyn luo, jonne tuli myös Gabbyn amerikkalainen ystävä ja Markon lapsuuden ystävä ja ilta kului leppoisesti Cards against Humanitya pelaten.
Pääsiäisen jälkeisellä viikolla oli muutenkin paljon menoa. Maanantai oli vielä vapaapäivä, ja heti tiistaina kävin Milican kanssa oluella töiden jälkeen. Torstaiksi minut oli sitten pyydetty puhumaan omasta harjoittelukokemuksestani AIESEC Serbian järjestämään Global Citizen -tapahtumaan, jonne tuli vapaaehtoisohjelmista kiinnostuneita ihmisiä. Tapahtuma järjestettiin sen hostellin kahvilassa, jossa olin asunut ensimmäiset kuukauteni. Oli mukavaa nähdä hostellin työntekijöitä ja tavata uusia AIESECilaisia. Hirveästi en ollut ehtinyt valmistautumaan ja puhe vielä live streamattiin Facebookissakin, joten hieman jännitti ennen puhetta, mutta mielestäni puhe meni ihan hyvin. Videon näkee
täältä ja oma osuuteni alkaa noin kohdalta 2:30.
 |
| Markon perhetutun pääsiäisasetelma. |
 |
| Milican kanssa oluella |
 |
| Global Citizen -tapahtuma |
 |
| Kahvitauolla töissä auringosta nauttien |
Perjantaina lähdin sitten Divcibare -nimiselle vuorelle AIESEC Serbian kansalliseen konferenssiin Natcoon. Menin yksin bussilla, sillä konferenssi oli alkanut jo keskiviikkona, mutta onneksi bussissa oli myös muita konferenssiin "party delegate"eina meneviä, joten osasin jäädä oikeassa paikassa. Pientä jännitystä oli bussin mennessä ylös vuorta, mutta ehjänä selvittiin :D Itse en niinkään ottanut osaa konferenssin luentoihin, mutta olin paikan päällä tervehtimässä kavereita, juhlimassa ja ottamassa osaa gaalaillalliseen. Ensimmäisenä iltana oli gaalaillallinen, jossa jaettiin palkintoja. Omakin paikallisjärjestöni LC EF sai palkinnon. Gaalaillallisen jälkeen kokoonnuimme toisen paikallisjärjestön kanssa tutustumaan ennen illan bileitä. Seuraavana päivänä tutustuin hieman hotellin ympäristöön. Divcibare oli oikein kaunis pieni kylä ja ilma oli todella raikasta. Viimeisenä päivänä otin myös osaa päivän luentoihin ja takaisin pääsin oman paikallisjärjestöni bussilla. Oli todella kiinnostavaa nähdä millaisia konferensseja muissa maissa järjestetään ja mulla oli todella hauska viikonloppu! :)
 |
| Konferenssitouhuissa. |
 |
| Divcibare |
 |
| Divcibare |
 |
| Ana |
 |
| LC EF valmiina gaalaillalliseen! |
 |
| Gaalaillallisella |
 |
| Serbian tukiryhmäni, Ana ja Marija <3 |
 |
| LC EF edustuspaidoissa |
Konferenssin jälkeen maanantaina Laura tuli Belgradiin. Kävimme viikottaisessa tiimikokouksessani, jonka jälkeen kävimme hakemassa tavarani Banjicasta, koska yövyimme viikon keskustassa hotellissa (ja loppuajan Banjicassa). Illalla kävimme katsomassa Nikola Teslan 160v -synttärivuoden kunniaksi järjestettävän valoshown ja syömässä cevapia.
Tiistaina oli vuorossa Enrique Iglesiasin konsertti. Olin jo pidemmän aikaa unelmoinut Enriquen näkemisestä, enkä epäröinyt hetkeäkään kun kuulin hänen tulevan Belgradiin. Konsertti oli aivan mieletön! Yhdessä vaiheessa olimme noin metrin päässä Enriquestä! Keikalla oli todella hyvä tunnelma ja Enrique soitti sopivan sekoituksen uudempia biisejä ja vanhempia hittejä. Konsertti oli New Belgradissa Kombank-areenalla jossa Belgradin Euroviisutkin järjestettiin ja liput maksoivat vain 24 euroa!
 |
| Tiimikokouksessa |
 |
| Banjicassa kotitalon ulkopuolella |
 |
| Laura valoshowssa Knez Mihailovalla |
 |
| Nikola Tesla valoshow |
 |
| Cevapia ja shopska salaattia <3 |
 |
| Kombank arena |


Viimeisten viikkojen aikana kävin useiden kavereiden kanssa kahvilla, kävimme Lauran kanssa rakia-festareilla ja kommunisti turistikierroksella, shoppailimme, teimme viimeisiä Belgrad bucket listiini jääneitä juttuja, nautimme serbialaisesta ruuasta, ja kiertelimme Belgradin kolkkia vielä viimeisen kerran. Kävimme Lauran kanssa myös Zemunissa ja Novi Sadissa katsomassa nähtävyyksiä. Monia hyvästejä piti myös sanoa, kävin sanomassa AIESECilaisille heipat heidän LC päivänään, kävimme työporukalla bissellä viimeisen työpäiväni jälkeen, ja toisiksi viimeisenä iltana pidin vielä läksiäisjuhlat AIESEC-kavereilleni kantapubissamme. Todella paljon ihmisiä tuli paikalle sanomaan heippoja ja tuli todella haikea olo. Sain niin hyviä ystäviä paikallisista serbialaisista, että oli vaikeaa sanoa heille hyvästit. Myös työporukalle oli todella vaikeaa sanoa heipat, sillä tykkäsin työilmapiiristämme todella paljon ja nautin työstäni. Opin niin paljon kolmen kuukauden aikana, että en olisi ikinä uskonut sen olevan mahdollista. Tuntuu myös, että loppuun asti rakastuin päivä päivältä vaan enemmän Belgradiin, joten annan kuvien puhua puolestaan...
 |
| Lounastauko |
 |
| Zemun |
 |
| Zemun |
 |
| LC Day |
 |
| Karadjordjeva shnicla |
 |
| Trg Slavija |
 |
| World's best icecream <3 |
 |
| Skadarlija |
 |
| Laura Rakia-festareilla maistelemassa |
 |
| Rakia-festareilla |
 |
| Rakia-festarit |
 |
| Kommunisti-kierros, taustalla Titon hauta |
 |
| Sarma, serbialaisia kaalikääryleitä |
 |
| Jazz-baarissa drinkeillä |
 |
| Kahvilla Popin kanssa |
 |
| Novi Sad |
 |
| Novi Sad |
 |
| Novi Sad |
 |
| Novi Sad |
 |
| Novi Sad |
 |
| Novi Sad |
 |
| Novi Sad |
 |
| Novi Sadissa Serbian kauneutta ihailemassa |
 |
| Novi Sad |
 |
| Novi Sadissa tapasime myös Vukin, joka muutti juuri Ruotsiin AIESECin kansalliseen tiimiin |
 |
| Belgradin juna-asema |
 |
| Työporukalla oluella |
 |
| Työporukalla oluella |
 |
| Työporukalla oluella |
 |
| Läksiäiset |
 |
| Läksiäiset |
 |
| Läksiäiset |
 |
| Läksiäiset |
Viimeiselle päivälle jäi vielä todella paljon tehtävää. Aamulla heräsin aikaisin ja kävin kahvilla Majan kanssa, joka oli juuri palannut Prahasta. Luulin ettemme enää ehtisi näkemään, mutta onneksi kahvittelu onnistuikin. Nyt Maja onkin tulossa Suomeen syksyllä AIESECin vapaaehtoisprojektiin! Satuimme myös menemään kahvilaan, jossa olin pitkään halunnut käydä! Kahvittelun jälkeen treffasin Lauran St. Savalla, jonka edessä otimme hieman kuvia. Halusin viedä Lauran entisellä kotikadullani olevaan söpöön kahvilaan, joten St. Savalta matka jatkui sinne. Kahvila on sama, jossa kävimme Alexin läksiäisillallisella, ja istuimme taas sisäpihan puutarhassa. Kahvittelun jälkeen lähdimme kuuluisaan leipomoon, jonka ohi aamuisin aina ajoin bussilla ja jossa näytti olevan aina jonoa. Leipomo on yksi Belgradin vanhimmista (avattu 1905) ja kuuluisimmista ja Milomir olikin käskenyt minun maistaa heidän burekiaan. Ostimme siis lounaaksi burekia leipomosta ja menimme läheiseen puistoon syömään. Ja kyllä oli hyvää!
 |
| Kahvittelua Maskassa |
 |
| Kahvittelua Maskassa |
 |
| St. Savan edessä poseerausta |
 |
| Kansalliskirjasto |
 |
| Kuuluisa leipomo |
Viimeisenä päivänäni Belgrad antoi parastaan ja sää oli mitä mainioin. Aurinko paistoi ja oli todella lämmin. Lounaan jälkeen lähdimmekin Ada Ciganlijalle, eli Belgradin rannalle. Ada Ciganlija on Sava-joen varrelle tehty järvi. Vuokrasimme pyörät ja pyöräilimme ympäri järveä. Sen jälkeen menimme rantakahvilaan istumaan hetkeksi. Vaikka lämmintä olikin, vielä ei aivan ollut Adan kausi, mutta kesällä voin hyvin kuvitella että se kuhisee ihmisiä. Ranta on täynnä erilaisia kahviloita, ravintoloita ja yökerhoja. Olisi mielenkiintoista käydä siellä myös kesällä, mutta se jää sitten myöhemmälle Belgradin reissulle. :)
 |
| Hiekkarantaa |
 |
| Rantabulevardi |


Adalta lähdimme vielä moikkaamaan työkavereitani alakerran Mint-cafeseen. Sieltä otimme Gabbyn mukaan ja lähdimme lähellä olevaan shottibaari Shootiranjeen drinkeille. Olimme monta kertaa kävelleet senkin ohi ja olin miettinyt, että siellä pitäisi käydä, mutta vasta viimeisenä päivänä sitten tuli mentyä sinne. Paikka muistutti vähän Granadan chupiteriaa, sillä shotteja löytyi jos minkälaista ja valinnanvaikeuksissa saattoi pyöräyttää hyrrää ja valita sen osoittaman shotin. Buddyni Marija tuli myös vielä sanomaan heipat, vaikka oli läksiäisissänikin ollut. Oli haikea meininki ja Gabbynkin piti vain tulla drinksuille, mutta lähti lopulta kanssamme vielä katsomaan auringonlaskua Kalemegdaniin ja pitkitti hyvästejä viimeiseen asti. Illan päätteeksi ostimme vielä viimeiset katupopparit ja kävimme Skadarlijassa syömässä serbialaista grilliruokaa ja nauttimassa balkanilaisesta tunnelmasta. Seuraavana aamuna sitten Marijan järkkäämä minibussikyyti tuli hakemaan meitä ja Balkanin kiertomatkamme alkoi matkalla Sarajevoon. Matkasta pitää kyllä vielä kirjoittaa erillinen postaus, sen verran monessa paikassa tuli käytyä :)
 |
| Tällä kertaa viimeinen kuva Marijan kanssa |
 |
| Drinksut Shootiranjessa |
 |
| Shootiranje |
 |
| Ihmisiä fiilistelemässä Kalemegdanissa |
 |
| Auringonlasku Sava-joella |
 |
| Belgradin symboli, Pobednik-patsas |
 |
| Gabbyn ja Lauran kanssa, takana Great War Island ja Savan ja Tonavan yhtymiskohta |
 |
| Ihana Belgrad iltahämärässä |
 |
| Trg Republike |
 |
| Viimeisen aamun Banjica-näkymät |
Vaikka hieman yli kuukausi on jo tultu oltua Suomessa, on ikävä Belgradiin kova ja paluukulttuurishokki painaa päälle. Kolme kuukautta Belgradissa antoi minulle niin uskomattoman paljon, muutti minua ihmisenä ja kehitti minua ammatillisesti erittäin paljon. En olisi ikinä uskonut kolmen kuukauden voivan vaikuttaa näin vahvasti. Taakse jäi paljon uskomattoman ihania ystäviä ja uusi kotikaupunki, jonne toivonkin pääseväni käymään mahdollisimman pian. Volim te, moj Beograd. <3
In English.
Well this is going to be a super long post with A LOT of
pictures! I’ve been back in Finland now for a bit over a month, but I just
haven’t found the time to write here. I’ll try my best to recap my last month
in Belgrade in this post. Later on I still want to write about my general
impressions of Serbia, but it’ll have to be in another post.
May started with Easter holidays, as I mentioned in my last
post. The majority of the holidays I studied, but during Easter Sunday I went
to visit a family friend of Gabby’s boyfriend Marko with Gabby and him. We
celebrated Easter in the traditional Serbian way of hitting boiled eggs
together and whoever was able to keep their egg without cracking, won. After
coffee and cake we went to Gabby and Marko’s place, where Gabby’s American
friend and Marko’s friend joined us and we spent the evening playing Cards
Against Humanity.
The week after Easter I was very busy. Monday was still a
day off, but on Tuesday I met Milica for a beer after work. On Thursday I was
asked to come and talk about my experience in Serbia to a Global Citizen event
organized by AIESEC Serbia, where people interested in volunteering came to
listen. The event was organized in the café of the hostel where I used to live
and it was nice to see the hostel staff again and to meet new AIESECers. I hadn’t
had a lot of time to prepare and the speech was live streamed on Facebook so I
was a bit nervous, but I think it went okay in the end. You can see the video
here and my part starts at around 2:30.
On Friday I left to a mountain called Divcibare, to take
part in AIESEC Serbia’s national conference Natco. I took the bus by myself because
the conference had already started on Wednesday, but luckily there were also
other “party delegates” on the bus, so I knew where to get off. It was a bit
scary driving up the mountain on small roads, but we made it to the hotel alive
:D I didn’t take so much part in the actual sessions at the conference, but was
there to meet friends, party and take part in the gala dinner. During the first
night we had a gala dinner where everyone dressed up and awards were given to
the local committees. My own local committee EF also got an award J After the gala dinner we spent some time with another
local committee before heading to the party. The next day I walked around the
hotel a bit and got to know Divcibare, which was a cute mountain town with
super fresh air. During the last day I also took part in a few sessions and
went back with the same bus as my LC. It was super interesting to see how the
national conferences are in other countries and I had an amazing time!
Laura came to Belgrade the Monday after the conference. We
went to our weekly AIESEC team meeting and went to get my stuff because we
stayed in the city center in a hotel for some days. During the evening we went
to see a light show that was held to celebrate Nikola Tesla’s 160th
anniversary and to eat cevapi.
On Tuesday we went to Enrique Iglesias’ concert. For a
longer time I had already dreamt about seeing him live and when I heard he was
coming to Belgrade, I immediately knew I would go! The concert was amazing! At
one point we were about a meter away from Enrique! There was a super nice
atmosphere and Enrique sang a good mix of new songs and older hits. The concert
was in New Belgrade at the Kombank Arena, and the tickets were about 24 euros.
´
During my last weeks in Belgrade I met a lot of friends
over coffee, went to a rakia-festival and communist tourist tour with Laura,
shopped, did final things on my Belgrade bucket list (but had to leave some for
next time too), enjoyed Serbian food and wandered around different areas in
Belgrade for the last time. We also visited Zemun and Novi Sad and did some
sightseeing with Laura. I also had to go through a lot of goodbyes. I went to
say goodbye to my LC during their LC day, had beer with my colleagues after my
last day at work, and had a goodbye with my AIESEC friends at one of my favorite
bars. A lot of people came to say goodbye and I felt a bit melancholic. I made
really good Serbian friends and it was extremely difficult to say goodbye to
them. It was also super hard to say goodbye to my colleagues because I really
liked our work culture and my job. I learned so much during the three months
that I could’ve never imagined it to be possible. I also feel like day by day I
just fell more in love with Belgrade, hence the thousands of pictures...
I still had a lot to do on my last day in Belgrade. I woke
up super early and met Maja for coffee. She had just come back from Prague and
I had already thought that we wouldn’t be able to see each other again, but
luckily we managed to squeeze in a coffee break. We also happened to go to a café
that I had wanted to visit for a long time! After coffee I met up with Laura at
St. Sava’s, where we held a mini photo session. After that I wanted to show
Laura the really nice café where we went for Alex’s goodbye dinner. From there
we went to one of the oldest bakeries in Belgrade that I used to pass on my way
to work and always wondered why there was a long line. Milomir had told me to
try their burek so that’s what we did and went to eat our lunch in the park new
by. And of course burek was delicious!
Belgrade gave its best on my last day and the weather was
amazing. The sun was shining and it was warm. After lunch we went to Ada
Ciganlija, the beach of Belgrade. Ada Ciganlija is a lake that has been made on
the Sava river. Once there, we rented bikes and drove around the lake. After
that we sat in one of the beach cafes to enjoy the nice weather. Although the
weather was good, it wasn’t really season yet and there were not so many
people. I can just imagine how full all the cafes, restaurants and night clubs
are during summer! It would be interesting to see, so I need to schedule a
Belgrade trip during the summer season ;)
From Ada we went to say goodbye to my colleagues at the
downstairs Mint café. From there we took Gabby with us and went to a shot bar
called Shootiranje just down the street from our office for drinks. Many times
we walked past the bar and I wanted to try it, but it wasn’t until the last day
that I actually went inside :P The place was a bit like Chupitería in Granada –
there were a lot of shots and if you had trouble choosing you could spin a
pointer and let it choose the shot for you. My buddy Marija also came to say
goodbye for the last time and I felt super sad. After having our drinks we went
to see the sunset in Kalemegdan and take in the last views over the Sava and
Danube rivers. Then it was time to say goodbye to Gabby, which was also super
super sad. We bought the last street popcorn and went for dinner in Skadarlija,
to enjoy Serbian barbecue and the Balkan atmosphere. The next morning Marija
had organized a minibus to come pick us up at 6am and our tour of the Balkans
started with Sarajevo. But that's a story for the next post… ;)
Even though I’ve already been in Finland for a bit over a
month, I still miss Belgrade a lot every day and experience reverse culture
shock. The three months I spent in Belgrade gave me so much, changed me as a
person, and developed me a lot professionally. I would have never thought that
three months can have such a big impact on me. I left behind amazing new
friends and a new home city, where I wish to be able to go back as soon as
possible. Volim te, moj Beograd. <3